Merenkulun kustannuksiin vaikuttavia poliittisia päätöksiä Suomessa ja EU:ssa

Osana kevään kehysriihen julkisen talouden säästöpakettia päätettiin väylämaksun palauttamisesta täysimääräiseksi v. 2025 alussa. Kehysriihen pöytäkirjamerkinnöissä todettiin, että esim. alusten jääluokat tulee jatkossakin huomioitua väylämaksutaulukossa ja lisäksi tuotiin esiin pyrkimys alentaa matkustaja-alusten väylämaksujen enimmäismäärää Ahvenanmaan kuljetusten turvaamiseksi. Muutoin väylämaksun kantamisen perusteita ei uudistettane tässä yhteydessä. Väylämaksujen palauttaminen täysimääräiseksi tuli aikamoisena yllätyksenä koko alalle. EU-tasolla on keväällä […]

Suomen ja Ruotsin sisävesisatamien onnistunut ensitapaaminen 9.-10.4.

Sisävesisatamien ensitapaaminen

Logistiikkakustannusten, kuten luotsausmaksujen suuruuden vaikutus kilpailuun kumipyöräliikenteen kanssa oli yksi aiheista, joista keskusteltiin vilkkaasti, kun Ruotsin kaksi tärkeintä sisävesisatamaa Vänerhamn AB ja Mälarhamnar AB sekä Logistiikan Vuoksi -hankkeen matkan osallistujat tapasivat ensimmäistä kertaa. Vähähiilisyysloikan oikeanlaisten askelmerkkien asettelun haasteellisuus aiheuttaa päänvaivaa Ruotsissa. Sähköntuotantoa on riitävästi, mutta jakeluverkon haltijoilla ei halua investoida sen ulottamista satamiin. Saimaalla puolestaan […]

Suomen Satamat ry:n vuosikokous 11.4.2024

Suomen Satamat vuosikokous

Suomen Satamat ry.:n vuosikokous pidettiin 11.4.2024. Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja valittiin yhdistyksen hallitus. Hallitukseen uusina jäseninä nimettiin Lead Counsel, Global Legal Supply & Logistics, Ella Parviainen, Neste Oyj:stä ja satamajohtaja, operatiivinen ja kaupallinen johtaja, Yrjö Vainiala, Naantalin Satama Oy:sta. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Ville Haapasaari Helsingin Satama Oy:sta ja varapuheenjohtajana Marko Mykkänen Oulun Satama Oy:sta. […]

Satamien EU-rahoituksesta

Nykyinen EU:n monivuotinen rahoituskehys (MFF) kattaa vuodet 2021–2027 ja on puolessa välissä. Kesäkuussa pidetään EU-vaalit ja seuraavasta MFF:stä saadaan komission ehdotus noin vuoden kuluttua. Mitään varmuutta ei vielä ole tulevasta tukirahoituksesta vuosille 2028–2034 ja sen painotuksista, mutta seuraavat asiat nousivat esille Verkkojen Eurooppa -päivillä Brysselissä 2.-5.4.2024: Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) asetusuudistuksesta päästiin alustavaan sopuun joulukuussa […]

On jäähyväisten aika

Jää hyvästi, hyvä satamaväki. On ollut ilo työskennellä kanssanne ja edustaa Suomen satamia liki 12 vuoden ajan. Paljon mahtuu vuosikymmeneen ja uusi sukupolvikin on astunut johtamaan satamayhtiöitä Suomessa. Yhtiöittäminen ja sen myötä satamille syntynyt uusi aika uusine liiketoimintamahdollisuuksineen on ehdottomasti oman satamaurani kohokohta. Olen aina ollut vankka markkinatalouden puolestapuhuja ja siksi ilahduttaa erityisesti, että on […]

Sisävesiliikenteen kehittäminen vaatii panostuksia ja kehittämistoimia, mutta etenee parhaiten muilla kuin RIS-direktiivissä ehdotetuilla keinoilla

Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhdenmukaistetuista jokitiedotuspalveluista (RIS) Euroopan yhteisön sisävesillä annetun direktiivin 2005/44/EY muuttamisesta (nk. RIS-direktiivi) Suomen Satamat ry. kiittää mahdollisuudesta lausua yllä mainitussa asiassa. Suomen Satamat tukee komission ehdotuksen pääasiallisia tavoitteita varmistaa jokitiedotuspalvelun saatavuus ja yhdenmukaiset standardit, edistää sisävesikuljetusten yhdistämistä multimodaalisiin matkaketjuihin, tukea digitaalisten ratkaisujen laajempaa käyttöönottoa ja yhteensopivuutta […]

Satamilla tärkeä rooli sotilaallisen liikkuvuuden järjestämisessä

Valtioneuvoston selvitys: Sotilaallisen liikkuvuuden kehittäminen ja kansallinen toimintasuunnitelma 2024 Suomen Satamat ry. kiittää mahdollisuudesta lausua yllä mainitussa asiassa. Suomen Satamat pitää sotilaallisen liikkuvuuden kansallisen toimintasuunnitelman päivitystä tarpeellisena muuttuneen turvallisuusympäristön sekä syventyvän puolustusyhteistyön luomien tarpeiden vuoksi. Myös satamien suuntaan on ollut lisääntynyttä kiinnostusta ja aktiviteetteja sotilaallisen liikkuvuuden osalta. Muutama satama on onnistunut hyödyntämään sotilaallisen liikkuvuuden hankkeille […]

Lakot satamissa jatkuvat

AKT jatkaa ahtaajien poliittista valtakunnallista lakkoa. Lakon odotetaan kestävän 8.4 asti. Myös Ammattiliitto PRO on antanut ahtaustyönjohtajia koskevan valtakunnallisen lakkoilmoituksen samalle ajalle. Suomen Satamat ry seuraa lakkojen vaikutuksia erityisesti huoltovarmuuden toteutumisen näkökulmasta. Huoltovarmuuskeskus kokoaa tietoa ja viestii lakkojen vaikutusta Suomen huoltovarmuudelle täällä: Ajankohtaista – Huoltovarmuuskeskus.

Satamatoiminta ja Suomen meriympäristön tila 2024

Suomen Satamat ry:n lausunto Ympäristöhallinnon laatimaan 3. merenhoitosuunnitelmakauden 2022-27 prosessiin sisältyvästä Suomen meriympäristön tila 2024 -kuvauksesta. Suomen Satamat ry kiittää lausuntopyynnöstä ja mahdollisuudesta lausua satamanpidon toimintaympäristöön liittyvässä laajassa ja merkittävässä aiheessa. Satamanpidon tärkeimpiä tehtäväkenttää ovat perinteisesti vesi- ja maaliikennettä yhdistävän satama-alueen infrastruktuurin järjestäminen sekä järjestää tai mahdollistaa näitä käyttävien liikennemuotojen, erityisesti alusliikenteen tarvitsemat palvelut. Satamien […]

Satama-ala saanut tukea turvallisuusselvityksiä koskevalle näkemykselleen

Yhdistys on työskennellyt viime kuukaudet turvatoimilakiin esitettyjen, turvallisuusselvitysten teettämisen vaatimuksen uudelleen muotoilemiseksi. Satamanpidon, mutta myös satamaoperoinnin näkemys asiassa on ollut yksiselitteinen: kukin yritys hakee ja hallinnoi omat turvallisuusselvityksensä. Turvatoimilain muutos sallisi perusmuotoisten turselien hakemisen satamissa kansallisen tason kriittisen tiedon suojaamiseksi. Itse tavoitetta ei alalla vastusteta, vaan lakiluonnoksen esittämää tapaa, jossa satamapitäjä vastaisi alueella toimivien yritysten […]