Kannanotto Saimaan alueen vesiliikenteen edellytyksiä koskien

Saimaan Vuoksen vesistö on Suomen ainoa sisävesiliikenteen rahtiväylä. Saimaan alueen vesiliikenne on merkittävä tavara- ja raaka-aineiden kuljetusmuoto, etenkin metsäteollisuudelle. Vuonna 2021 Saimaan kanavan kautta kulkenut ulkomaan liikenne, kaikki tavaralajit tuontina ja vientinä, olivat yhteensä hieman yli 1,2 miljoonaa tonnia. Raakapuun kuljetukset sisäisesti Saimaan alueella olivat 1,4 miljoonaa tonnia vuonna 2023, josta uiton osuus oli 41 % ja aluskuljetuksianoin 59 %. Määrä vastaa 28 000 rekkalastia. Raakapuun kuljetukset sisävesillä on kasvava trendi, kertoo Metsätehon Oy:n skenaario.

Saimaan syvävesiväylä on 800 km pitkä ja ulottuu Saimaan kanavalta aina Kuopioon ja Joensuuhun asti. Luotsausmatkat Vuoksen vesistössä ovat pidempiä kuin merialueilla.

Budjettiriihessä syyskuun alussa päätettiin Saimaan luotsauksen hintatuen leikkauksesta (mom. 31.20.51) 1.1.2026 lukien osana valtiontalouden sopeutustoimia. Tuen leikkauksella tavoitellaan 0,3 M€:n säästöä, joten tukea ollaan leikkaamassa nykyisestä 0,9 M€:sta 0,6M€:on. Luotsausyhtiö Finnpilot on arvioinut, että vaikka luotsauksia ei Saimaan kanavan kiinniollessa ole, syntyy heille vuosittain n. 0,5 M€:n kustannukset Saimaan luotsausvalmiuden ylläpitämisestä. Niin kauan, kun liikennettä tai luotsauksia Saimaalla ei ole, valmiutta pystytään ylläpitämään myös tuolla leikatulla 0,6 M€:n tukitasolla. Leikkauksen vaikutukset realisoituvat kuitenkin hyvin vahingollisina siinä vaiheessa, kun liikenne Saimaalla taas käynnistyy. Vertailun vuoksi, vuosina 2019–2021 tuki on ollut n. 4 M€ luokkaa.

Ymmärrämme julkisen talouden sopeutustarpeet ja leikkausten kohdentamisen Saimaan luotsauksen hintatukeen ja sen määrittämiseen tasolle, jolla varmistetaan luotsausvalmiuden ylläpito. Suomen Satamat ry. ja Suomen Vesitiet ry. edellyttää kuitenkin, että luotsausvalmiutta Saimaan alueella ylläpidetään jatkossakin laajuudessa, joka mahdollistaa Saimaan alueen liikenteen ja sen tarvitsemien palvelujen, kuten luotsauksen, ripeän käynnistymisentilanteessa, jossa liikenne Saimaan kanavan kautta taas kulkisi. Ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista Ukrainassa oli jo päätetty Saimaan kanavan sulkujen pidentämisestä ja vedenpinnan nostosta, joka olisi mahdollistanut liikennöinnin nykyistä suuremmilla aluksilla kanavan läpi. Hankkeelle oli varattu 95 miljoonan euron rahoitus, mutta hanke kariutui geopoliittisen tilanteen äkillisen muutoksen myötä. Tämä raha on jo siirretty muihin investointeihin ja muille alueille. Normaalitilanteessa Saimaan alueen liikenteessä nähdään kuitenkin siis kasvavaa potentiaalia.

Sisävesiliikenne on tärkeä osa Suomen liikennejärjestelmän kokonaisuutta Itä- ja Kaakkois-Suomen teollisuudelle, alueen elinvoimalle ja huoltovarmuudelle. Lisäksi sisävesiliikenne on EU:n ja kotimaan liikennepolitiikan tavoitteiden mukainen vähäpäästöinen kuljetusmuoto, jonka edellytyksistä on pidettävä kiinni. Toimiva sisävesiliikenne turvaa sisävesien tavara- ja
raaka-ainekuljetukset ja on tärkeä itäisen Suomen elinvoimatekijä.

Piia Karjalainen
toimitusjohtaja
Suomen Satamat ry

Merja Salmi-Lindgren
toiminnanjohtaja
Suomen Vesitiet ry

Muut ajankohtaiset artikkelit

Tilaa Suomen Satamien uutiskirje

Uutiskirjeen tilaus

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.