Suomen Satamat ry on antanut lausuntonsa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle koskien Euroopan komission tiedonantoa EU:n sisäisen turvallisuuden strategiasta ”ProtectEU”.
Lausunnossaan yhdistys korostaa satamien roolia kriittisenä infrastruktuurina ja esittää seuraavat keskeiset näkökohdat.
Satamien rooli ja turvallisuus
- Satamat ovat keskeinen osa yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja ja kriittistä infrastruktuuria.
- Satamien ja viranomaisten tiivis yhteistyö ajantasaisen riski- ja uhka-arvion pohjalta on paras tapa vahvistaa satamien ja niiden kautta kulkevan liikenteen turvallisuutta.
- Satamatoimijat voivat oma-aloitteisesti kehittää turvallisuutta parantavia ratkaisuja, mutta viranomaiset ovat avainasemassa rajat ylittävän liikenteen turvallisuuden takaamisessa.
Rahoitus ja investoinnit
- Mikäli kiristynyt geopoliittinen tai turvallisuustilanne edellyttää satamilta uusia investointeja tai lisäresursseja, jotka palvelevat laajempaa yhteiskunnallista tehtävää, tulisi satamilla olla mahdollisuus saada julkista rahoitusta näiden investointien toteuttamiseksi.
- EU:n seuraavan rahoituskehyskauden suunnittelussa on varmistettava riittävä rahoitus EU:n liikenneverkkojen ja solmukohtien kehittämiseen, huomioiden sekä kaupallisen että sotilaallisen liikenteen tarpeet.
Lainsäädännön täytäntöönpano
- Suomen Satamat ry yhtyy Suomen kannassa esitettyyn näkemykseen, että uuden sääntelyn sijaan tulisi keskittyä nykyisen lainsäädännön, erityisesti NIS2- ja CER-direktiivien, tehokkaaseen ja yhdenmukaiseen täytäntöönpanoon.
- Toimijoille on annettava aikaa toimeenpanna nykyiset direktiivien vaatimukset, ja viranomaisresurssit riittävään neuvontaan toimijoiden tueksi on varmistettava.
Turvallisuusselvitykset ja satamastrategia
- Mikäli EU:ssa edistetään vaatimusta satamissa työskentelevien henkilöiden turvallisuusselvityksistä, tulisi ennen Suomen kannanmuodostusta arvioida kansallisesti voimaansaatetun lainsäädännön toimivuus ja vaikuttavuus.
- Suomen Satamat ry pitää hyvänä EU-tason yhteisiä vaatimuksia turvallisuusselvitysten toteuttamisessa, mikäli se parantaa jäsenmaiden viranomaisten keskinäistä tiedonvaihtoa.
- ProtectEU-strategiassa viitataan valmisteilla olevaan EU:n satamastrategiaan. Suomen Satamat ry toivoo, että strategiassa noudatetaan lähestymistapaa, jossa satamien omistus- ja hallintorakenteet ovat ensisijaisesti kunkin satamayhtiön omassa harkinnassa.
Ulkomaisten yritysostojen valvonta
- Suomen Satamat ry katsoo, että ulkomaisten yritysostojen valvonta kotimaassa ja EU-tasolla on toimiva työkalu satamien eurooppalaisen omistajuuden varmistamiseksi osana kriittistä infrastruktuuria.
- Satamilla tulisi olla mahdollisuus kehittää omia strategioitaan turvallisuushaasteisiin vastaamiseksi ja tehdä yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa satamien turvallisuuden edistämiseksi.
Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta
- Suomen Satamat ry korostaa, että järjestäytynyttä rikollisuutta voidaan torjua monin eri keinoin, ja toimenpiteet, kuten satamien henkilöstön turvallisuusselvitysmenettelyt, voivat edesauttaa tehokkaasti järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa.
- Turvallisuuden eri aspekteja vahvistavaa keinovalikoimaa on hyvä tarkastella kokonaisuutena ja edistää erityisesti toimenpiteitä, joilla on vahva ja laaja vaikuttavuus.
Teknologioiden standardointi
- ProtectEU-strategiassa ja Suomen kannassa sivutaan teknologioiden standardointityötä lainvalvontaviranomaisten osallistumismahdollisuuden näkökulmasta.
- EU:n ja Suomen tulisi pyrkiä vahvistamaan rooliaan ja osallistumaan merkittävämpien alakohtaisten standardien laatimiseen.
- EU-tasolla standardointityöhön osallistumista ja resursseja tulisi tarkastella kokonaisvaltaisen strategian puitteissa, ja Suomen tulisi kansallisesti tunnistaa toimialat, joilla standardointityöhön osallistumisessa Suomella olisi kansallista intressiä.
Lausunto kokonaisuudessaan on luettavissa täällä.