Suomen Satamat: Vesiväylien ja satamayhteyksien merkitystä tarve vahvistaa Väyläviraston ohjelmakokonaisuudessa


Suomen Satamat ry pitää Väyläviraston ohjelmakokonaisuutta pääosin onnistuneena ja Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteita tukevana. Lausunnossaan yhdistys kiittää erityisesti sitä, että ohjelmassa korostuvat kansainvälinen saavutettavuus, huoltovarmuus, sotilaallinen liikkuvuus sekä elinkeinoelämän toimintaedellytykset.

Suomen Satamat katsoo kuitenkin, että vesiväylien kehittäminen jää edelleen liian vähälle huomiolle suhteessa niiden merkitykseen Suomen ulkomaankaupalle. Yli 95 prosenttia ulkomaan tavaraliikenteestä kulkee meritse, minkä vuoksi vesiväyliin, satamiin ja niiden takamaayhteyksiin kohdistuvia investointeja tulisi vahvistaa.

Lausunnossa korostetaan myös sisävesiliikenteen kehittämisen merkitystä. Suomen Satamien mukaan sisävesikuljetusten tarkastelun tulee kattaa väylien lisäksi satamat, aluskalusto, luotsauspalvelut sekä takamaayhteydet osana laajempaa strategista kokonaisuutta.

Yhdistys esittää, että tulevissa investointiohjelmissa kasvatetaan vesiväylähankkeiden osuutta sekä hyödynnetään nykyistä tehokkaammin EU:n rahoitusmahdollisuuksia satama- ja vesiväylähankkeissa. Tällä voitaisiin parantaa kuljetusten toimintavarmuutta, vahvistaa huoltovarmuutta ja tukea puhtaan siirtymän investointeja.

Lisäksi Suomen Satamat korostaa, että merikuljetusten päästökauppatuloja tulisi kohdentaa satamien sähköistämiseen, maasähköratkaisuihin sekä vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfrastruktuuriin. Tämä vahvistaisi koko merilogistiikkaketjun mahdollisuuksia vähentää päästöjä ja parantaisi Suomen kilpailukykyä kansainvälisessä liikenteessä.

Lausunnon keskeinen viesti on selkeä: satamien toimintakyvyn, kansainvälisen saavutettavuuden ja huoltovarmuuden turvaaminen edellyttää nykyistä vahvempia panostuksia vesiväyliin, satamien takamaayhteyksiin ja sisävesiliikenteen kehittämiseen.

Koko lausunnon löydät täältä.

Muut ajankohtaiset artikkelit

Tilaa Suomen Satamien uutiskirje

Uutiskirjeen tilaus

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.